LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti 70 000 euroa kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon
Yhä useammalla nuorella havaitaan masennusta ja ahdistuneisuutta ja yhä useampi nuori joutuu mielenterveyssyistä eläkkeelle. Nuoriso- ja lastenpsykiatrit tunnistavat kiusaamisen yhdeksi merkittävimmäksi syyksi nuorten itsetuhoisuudelle ja sairaalahoidon tarpeelle. Nuorisopsykiatrian lähetteen saaneista nuorista potilaista jopa yli 80 %:lla on kokemusta kiusaamisesta. LähiTapiola Pirkanmaan hallitus on päättänyt 70 000 euron lahjoituksista käytännön työhön kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja jälkihoitoon.
Lahjoitusten avulla käytännön tekoja pirkanmaalaisten hyväksi
LähiTapiola Pirkanmaa on asiakkaidensa omistama ja paikallinen vakuutusyhtiö, joka edistää toiminnallaan oman alueensa elinvoimaa ja lähiyhteisön hyvinvointia. Lahjoitukset yleishyödyllisten yhteisöjen tarpeisiin ovat konkreettinen esimerkki käytännön teoista. Yhtiökokouksella on mahdollisuus vuosittain siirtää ylijäämäisesti tuloksesta varoja lahjoitusrahastoon. Lahjoituksen saajista päättää LähiTapiola Pirkanmaan hallitus.
– Keskinäisenä vakuutusyhtiönä tehtävämme on tuottaa etuja omistaja-asiakkaillemme ja edistää paikallista hyvinvointia ja turvallisuutta. Omistaja-asiakkaamme ovat yhdessä kanssamme auttaneet tekemään hyvää Pirkanmaalla, sillä olemme jo useamman vuoden ajan antaneet hyväntekeväisyyslahjoituksia LähiLahjoitus-rahastostamme. Tämän vuoden lahjoitusteemamme oli kiusaamisen ennaltaehkäisy ja hoito. Nämä molemmat lahjoituksensaajat toimivat nuorten kanssa kiusaamiseen liittyvien erimuotoisten ja -asteisten ongelmien parissa. Olemme iloisia, jos lahjoituksen avulla voimme olla mukana auttamassa, LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela kertoo.
Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta 35 000 euroa Taysin nuorisopsykiatrian yksikön potilaiden vapaa-ajantoimintaan
TAYS:n nuorisopsykiatrian yksikön lähetteiden määrä on kasvanut 100 % viiden viime vuoden aikana ja kasvaneeseen hoidon tarpeeseen ei pystytä tällä hetkellä vastaamaan. Suurin osa nuorista tulee itsetuhoisuuden vuoksi osastolle. Kaikista potilaista yli 80 %:lla on kokemusta kiusaamisesta. LähiTapiola Pirkanmaan lahjoittamat varat tullaan kohdentamaan Taysin nuorisopsykiatrian yksikön potilaiden vapaa-ajantoimintaan ja heidän vanhempiensa tukiverkoston luomiseen.
– Monelle nuorisopsykiatrian osastolla olevalle nuorelle hoitopaikan saaminen voi olla se viimeinen oljenkorsi pitkään jatkuneiden ja monisyisten ongelmien yhä vaan syventyessä. Monella saattaa olla läheisten tai vanhempien tukiverkosto jäänyt pois kyydistä. Lahjoituksen turvin saamme järjestettyä nuorten toivomaan kivaa tekemistä, joka edesauttaa toipumista antaen muuta ajateltavaa ja onnistumisen tunteita, parantaa oman tilanteen hallintaa ja edesauttaa nuorten voimavarojen kasvua. Niille vanhemmille, jotka vielä ovat nuortensa tilanteessa mukana ja tukena, saamme luotua uutta toimintaa tukiverkoston muodossa. Lahjoitus on toistaiseksi tämän vuoden suurin, ja otamme sen suurella ilolla vastaan, Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi iloitsee.
35 000 euroa Setlementti Tampere ry:lle kiusaamisen ennaltaehkäisevään toimintaan
Setlementti Tampereen Nalkalan setlementtitalossa on toiminut jo kolme vuotta maakunnallinen kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontapiste KIUSATUT. Nuoriin ja lapsiin kohdistuvaa kiusaamisen ennaltaehkäisevää työtä tehdään Kiusatut-työmuodossa muun kiusaamiseen liittyvän työn rinnalla. Toimintaa rahoitetaan osin STEA:n Veikkauksen voittovaroista ja osin lahjoitusvarojen turvin. KIUSATUISTA voi kysyä neuvoa ja tukea itse kiusaamista kokeneet aikuiset ja nuoret, heidän läheisensä ja ammattilaiset. Kiusaamista kokeneita tuetaan selviytymään kokemuksistaan yksilöllisten keskustelujen, ryhmämuotoisten menetelmien ja KIUSATUT- chatin avulla.
– Lahjoitusvarojen ja yritysyhteistyön merkitys järjestön tarjoamien palvelujen ja toiminnan rahoittamisessa kasvaa vuosi vuodelta. LähiTapiola Pirkanmaan lahjoituksen avulla voimme nyt laajentaa kiusaamista ennaltaehkäisevää työtä. Tavoitteena on lisätä oppilaitoksissa tietoutta kiusaamisesta ja sen seurauksista. Pystymme lahjoitusvaroilla myös tuottamaan oppimateriaalia ja koulutusvideoita verkkoon koulujen hyödynnettäväksi. Nuorten kokemusasiantuntijoiden avulla saamme tietoa ja kokemuksia välitettyä juuri nuorille. Pyrimme lisäämään nuorten ymmärrystä aiheesta ja auttamaan heitä toimimaan vastuullisesti, Setlementti Tampere ry:n toiminnanjohtaja Mervi Janhunen-Ruusuvuori kertoo suunnitelmista.
Kuvassa vasemmalta oikealle:
Harri Talonen, LähiTapiola Pirkanmaan hallituksen puheenjohtaja
Mervi Janhunen-Ruusuvuori, Setlementti Tampere ry:n toiminnanjohtaja
Susanna Lohiniemi, Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja
Tiina Linnainmaa, LähiTapiola Pirkanmaan hallintoneuvoston puheenjohtaja
Pentti Kuusela, LähiTapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja