Voimaa Metsästä -hyväntekeväisyystapahtuma toteutuu suunnitellusti 15.10.2023. Tapahtuman yhteydessä muistetaan tapahtumaidean isää ja alkuun panijaa Raimo Arvolaa, joka menehtyi onnettomuudessa mökkirannassa kesäkuussa 2023.
Voimaa Metsästä -tapahtuman järjestäjinä jatkavat jo aiemmin mukana olleet tahot, jotka jakavat järjestäjävastuuta nyt eri tavoin. Käytännön järjestelyistä sekä tapahtuman tiedotuksesta ja markkinoinnista vastaavat Tampere Trail Running yhdessä Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kanssa. Uudeksi kilpailunjohtajaksi on nimetty Manu Humppi. Mediayhteistyökumppanina jatkaa Aamulehti.
Voimaa Metsästä -tapahtuma kerää varoja TAYS:n Nuorisopsykiatrian yksikölle. Tapahtuma on saavuttanut kahden vuoden aikana vahvan jalansijan polkujuoksun harrastajien sekä metsässä liikkujien keskuudessa. Vuosina 2021 ja 2022 osallistujia oli vuosittain noin 700 ja keräyspotti on nyt yhteensä noin 35 000 €. Tänä vuonna tavoitteena on päästä osallistujamäärässä vähintään samaan kuin aiempina vuosina ja kasvattaa keräyspottia tuntuvasti.
Julkimot vetureina
Voimaa Metsästä -tapahtuma houkuttaa riveihinsä myös julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka haluavat antaa panoksensa hyvään asiaan. Tapahtumassa kävelyveturina kävelee Ikurin rokkimies Pate Mustajärvi ja juoksuveturina nähdään Olympianyrkkeilijä Mira Potkonen. Lisää julkimovetureita julkaistaan myöhemmin.
Lisätiedot
Kilpailuun liittyvät asiat
Kilpailunjohtaja Manu Humppi, 040 703 3029, manu.humppi@laitila.com
Hyväntekeväisyys ja lahjoitusvarat
Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi, 050 431 1987, susanna.lohiniemi@tampereenlastenklinikantuki.fi
Media ja julkimoiden haastattelut
Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n viestintä, Jenni Ruotsalo, 040 722 2073, jenni.ruotsalo@tampereenlastenklinikantuki.fi