Poutapossun talvikotiin muutto on sen verran iso juttu, että se ansaitsi oikein juhlat. TAYS:n pääaulassa juhlallisuudet aloitti Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi lausumalla alkutervehdyksen ja sitten aulan täytti Medisiinari puhallinsoitinorkesteri Sivuäänen juhlalliset lastenlaulut. Juhlan juonsi hassunhauska kaksikko Poliisimestari Pötkönen ja Tukka Kukka Kärpänen. 

Poutapossu itse juhli vierailemalla lastensairaalan puolella lapsipotilaiden luona Lastenkirppis MiniPandan maskotin kanssa. Hertta-Panda jakoi lapsipotilaille vierailun aikana pehmopandoja. Sairaalahuvipuistossa lapset saivat puolestaan kasvomaalauksia ja pääsivät askartelemaan. Taikahileen Tuulispää ja Hauskis olivat myös paikalla hauskuuttamassa lapsipotilaita ja loihtimassa säihkyviä glittertatuointeja. Sairaalahuvipuiston työntekijä Kerttu ilahdutti lapsia taiteilemalla ilmapalloeläimiä ja Timo Taikuri Kulmakko esitti hyväntuulisen taikashown kaiken ikäisille pariin otteeseen. Hän sai avustajakseen toivomansa avustajan, joka oli 7 mutta ei 77-vuotias. 

”Aivan mahtavaa heittäytymistä lasten vanhemmilta, esiintyjiltä ja järjestäjiltä lapsipotilaiden iloksi. Sairaalahuvipuiston työntekijä Kerttu tarttui vielä lopuksi mikkiin ja lauloi kappaleen Pidä huolta Medisiinariorkesteri Sivuäänen säestämänä. Erityisen iso kiitoksemme kaikille, mahdollistitte pienille potilaille suuren määrän iloa! ”, kertoo Sairaalahuvipuistovastaava Anu Härkönen.

Kiitos…

Esiintyjille: Medisiinariorkesteri ja Timo Kulmakko  
Juontajille: Tsot Tsot Komedia Poliisimestari Pötkönen ja Tukka Kukka Kärpänen
Tamkin sosionomi opiskelijaryhmä: Taru, Elisa, Emmi, Ella, Anniina ja Jenniina
Taikahile Tuulispää ja Hauskis
Poutapossu ja Hertta-Panda 
Sponsoreille: Särkänniemi, Metkunen, Ilmapallomestarit ja Lastenkirppis MiniPanda

Pienet potilaat kiittää! Ja meillä kaikilla on niin ihanaa oi jospa oisit saanut olla muukaanaaa… 

Kuvat: Janne Kähkönen