HYVÄN MIELEN MUOTIALA – taidetapahtuma järjestetään la 4.5. klo 16-18 Muotialan tilan päärakennuksessa; Osoite Muotialantie 67

HYVÄN MIELEN MUOTIALA on tukikonsertti lasten psykiatrisen hoidon tukemiseksi. Konserttituotto kanavoidaan tukikohteeseen Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta.
Konsertti järjestään ainutlaatuisessa ympäristössä – Muotialan tilan päärakennuksessa. Tilan päärakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Nähtävänä myös taidetta ja talon muuta irtaimistoa.
Tule siis kokemaan hyvän mielen monitaidetapahtuma yhdessä ystäviesi kanssa.

Laulajat Ensemble tarjoaa  iltaanne jotain aivan uutta sekä uusia sovituksia ikivihreistä kappaleista. Serenadit ja juomalaulut kuuluvat myös iltaan – kuplivaa juotavaahan on toki  myös tarjolla. Ja kyllä: isänmaallista perinnemusiikkia ei unohdeta!

Laulajat Ensemble

Laulajat Ensemble on bändimäisesti toimiva lauluyhtye, jonka tavoitteena on rennon yhdessäolon lisäksi mahdollisimman korkeatasoisen yhtye- ja kvartettilaulun esittäminen. Lauluyhtyettä johtaa Juha Holma.

Osa yhtyeen laulajista laulaa edelleen Tampereen Laulajat-kuorossa; osa on jäänyt Laulajat-kuoron toiminnasta pois. Laulajat Ensemble voi konsertoida yhteistyökumppaneiden järjestämissä konserteissa sekä järjestää konsertteja itse. Yhtye tekee myös aktiivisesti kvartettiesityksiä.

Ohjelma 50€

Hinta sisältää konsertin ja kuvataiteeseen tutustumisen lomassa järjestetyn juomatarjoilun. Konsertin tuotto käytetään Lasten psykiatrisen hoidon tukemiseen.

Lisätiedot:

Laulajat Ensemble, Jori Uusitalo, jori.uusitalo@helsinki.fi

Tampereen Lastenklinkan Tuki ry, Anu Härkönen, anu.harkonen@tampereenlastenklinikantuki.fi

Konserttituotto kanavoidaan tukikohteeseen Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta.

https://www.tampereenlaulajat.fi/ Liput: Lippu.fi