Hyväntekeväisyystapahtuma Gaala Lasten Hyväksi järjestettiin Mallitoimisto Promodelin Jenni Aholan organisoimana jälleen kolmen vuoden tauon jälkeen kuukausi takaperin, lokakuun lopulla 27.10. Tampereen Hotelli Tornissa. Viihteellisestä tapahtumasta saadut lahjoitukset ohjataan Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenosastolle, jolla hoidetaan veri- ja syöpätauteja sairastavia lapsia. Tällä kertaa saatiin kerättyä huikea 12 000 euron potti pienten potilaiden hyväksi.

Gaaloja on järjestetty nyt jo 17 vuoden ajan. Niistä kerätty yhteissumma sairaalan lastenosastolle on tähän mennessä jopa 145 000 euroa. Gaala lasten hyväksi -tapahtuma on ollut Pirkanmaalla merkittävin hyväntekeväisyyteen varoja keräävä hanke, jossa muodin alalla toimivien yrittäjien ja muiden Gaala-lippuja ostavien yrityksien yhteistä hyvän tahdonvoimaa on mitattu upein tuloksin



Gaalan pääohjelmana nähtiin muotishow, jossa muotialan toimijat esittelivät syksyn ja talven mallistojaan. Vuosittain tapahtumassa ollaan nähty julkisuudesta tuttuja kasvoja, jotka ovat tulleet tukemaan tätä tärkeää asiaa. Nyt mukana olivat muun muassa tuorein Miss Suomi 2023 Paula Joukanen ja Miss Suomi 2020 Viivi Altonen, juontajina loistivat Joanna Kuvaja ja Heidi Willman. Ensimmäistä kertaa hyväntekeväisyystapahtuman historiassa Gaalaa pystyi seuraamaan myös livestriimin kautta.










Kuvat: Mikko Ovaska
Teksti: Jenni Ahola