Tatun äiti Anneli Kekki ja isä Mikko Kolari kertovat Tatun tarinan:
Tatun aivokasvain huomattiin, kun kevättalvella noroviruksen jälkeen hänellä alkoi esiintyä epileptisiä kohtauksia. Maaliskuun alussa Tatu lähetettiin Hämeenlinnasta Taysin lasten teho-osastolle tutkimuksiin, jotta selviäisi mikä pikkumiestä vaivaa. Viikossa saatiinkin selko asiaan: Aivokasvain. Ensin suunniteltiin intensiivisiä hoitoja, mutta pian vanhemmille tuli tunne, ettei Tatulle paljoa suoda aikaa maan päällä. Suuri lumipallo alkoi vyöryä, raskaat hoidot ja tutkimukset veivät voimia koko perheeltä. Ajan kulku hämärtyi ja muutokset Tatun kasvoissa ja kunnossa voitiin havaita vasta myöhemmin valokuvista. Isä-Mikko kuvaakin osuvasti, että hoitojen aikana nähtiin Tatun ”monet kasvot”, kun hoidot ajoittain turvottivat pienen pojan posket. Pitkien eristysjaksojen aikana voimat olivat koetuksella, mutta vanhemmat puhalsivat yhteen hiileen Tatun hyväksi, ja elämä jatkui. Syli ry:n asuntoa kiitetään lämpimästi kullan arvoiseksi perheelle, sillä ilman asuntoa olisi jouduttu matkustamaan Hämeenlinnan kodin ja Taysin välillä liian usein.
Tatu oli hyväntuulinen lapsi, joka tykkäsi kokkileikeistä. Tälle pienelle järjestyksen ystävälle erityisesti ovien sulkeminen oli tärkeätä. Taitavan hienomotoriikkansa ansiosta Tatu sai näprättyä leluiksi tulleiden pikkuruisimipenkin lääkeruiskujen männät takaisin paikoilleen. Hän myös mielellään antoi omastaan kaverillekin, olipa kyse herkuista tai leluista.
Aika nopeasti kevään edetessä alkoi olla selvää, etteivät hoidot auta Tatua, vaan on parasta siirtyä turvaamaan mahdollisimman mukava saattohoitovaihe pienelle sankarille. Perhe katseli maailmaa Tatun voimien mukaan, kävivät Korkeasaaressa ja Muumimaailmassa ja tekivät kaikkea mitä pikkuinen poika voi toivoa: Jopa Ahveniston moottoriradalla hän sai katsoa ja kuulla parhaita paloja moottoriurheilusta.
Tässä katkelma isän päiväkirjamerkinnästä viimeiseksi jääneen sytostaattihoidon jälkeen:
”9.5.17 Aamulla pääsin kotiin, niin täällä oli pirteä kaveri vastassa ja vähemmän pirteä äiti. Sisu oli jo edellisenä päivänä lähtenyt Topille hoitoon sytostaattijakson ajaksi. Tatu lähti äidin ja mummun kanssa tayssiin heti aamusesta ja ensimmäinen myrkkysatsi on jo tiputeltu. Nyt odotetaan mitä nämä sytostaatit tekevät, kun näitä ei ole vielä kertaakaan saanut. Itse suuntaan sitten viimeisen yön jälkeen tayssiin, mutta kuitenkin ensin pikku unien jälkeen. Ei ollut sitten ihan mennyt sytkyt putkeen. Toiselle sytostaatille Tatu oli allerginen ja illalla oli saanut aivan uudenlaisen kouristuskohtauksen. Oli saanut kouristuksen seisaaltaan ja ruvennut oksentamaan samaan aikaan. Saturaatiot olivat tippuneet kuuteentoista, onneksi lisähapella virkosi jälleen. Sinällään tämä ei kyllä tullut yllätyksenä, että tuli ongelmia. Molemmat sytostaatit olivat uusia mitä Tatu ei ollut saanut aikaisemmin. Toinen oli Karboplatiini ja toinen oli etoposide. Toinen näistä jäikin sitten ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun Tatu oli allerginen Karboplatiinille, oli tullut ihottumaa, jota hoidettiin kortisonilla.”
Tatun eteen tehtiin kaikki mitä voitiin. Anneli ja Mikko haluavat erityisesti kiittää lasten osasto 6:n hienoa henkilökuntaa, joiden vahva kutsumus näkyy työn jäljessä: Kaikkeen saa apua ja tukea, paperitöissä neuvotaan ja autetaan koko matkan ajan ja pidetään hyvää mielialaa yllä vaikeimpinakin hetkinä.
Niille vanhemmille, jotka lapsensa syövän kanssa joutuvat kamppailemaan, he haluavat antaa kaiken myötätuntonsa. Syöpä ei käytä ”fair play -korttia”, he sanovat ja toivottavat voimia niille perheille, jotka osasto 6:n ovista sisään käyvät.
Pieni Tatu lähti maailmasta äidin sanoin ”saappaat jalassa”, vailla suuria kipuja ja vaivoja. Hänen ehdotuksensa voitti Taysin uuden lastensairaalatyömaan kengurun nimikilpailun. Kengurun nimeksi tulee Pomppis.
